top of page
Writer's pictureTuija Leivo-Rintakorpi

Vaaleissa äänestetään myös perheiden sosiaaliturvasta


Vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että perhevapaita uudistetaan ensi vaalikaudella. Erimielisyys on kuitenkin siitä, miten uudistus tehtäisiin. Perheille asia on erittäin tärkeä, joten asiassa kannattaa olla hereillä.


Keskusta on esittänyt isien hoitovapaiden pidentämistä, perheiden oikeutta päättää itse parhaasta hoitomuodosta lapselle, ja vastustanut perhevapaiden leikkauksia.

THL:n tutkija Minna Salmi (US 23.8.)  on arvioinut perhevapaamalleja, ja huomauttanut, että kokoomus lyhentäisi kotihoidon tukea jopa neljännekseen nykyisestä kolmesta vuodesta, SDP:n mallissa tuen pituus taas olisi sama mutta perheiden saamaa euromäärää leikattaisiin.

Syyksi leikkausvimman on ilmoitettu mm. että kun sosiaaliturvaa leikataan, saadaan vanhemmat töihin nopeammin. Tämä kuulemma lisäisi tasa-arvoa, sillä isää useammin lasta hoitaa äiti.

Olen voimakas tasa-arvon puolustaja. Keinoista kuitenkin pitää voida keskustella. On väärin leikata perheiden vapaita tasa-arvon varjolla. Perheiden näkökulmaa ei saa sivuttaa.

Perheiden tilanteet ovat monipuoliset. On yrittäjäperheitä, vuorotyötä tekeviä ja opiskelevia vanhempia. Jotkut vanhemmat ovat reissutyössä, joillain perheillä taas esimerkiksi isovanhemmat osallistuvat tiiviisti taaperon hoitotyöhön.

Myös vanhempien toiveet lapsen hoidosta vaihtelevat. Eroja on paitsi tilanteissa, myös lapsissa ja vanhemmissa.


Päivähoito, kotihoito, perhepäivähoito ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja. Hyvää hoitoa voi antaa sekä isä että äiti, ja myös mummi tai vaari. Tukien pitää olla joustavia. Perheet ovat tilanteensa parhaita asiantuntijoita. Perheiden pitää myös saada päättää, vaikka vanhempien ratkaisut eivät kaikkia poliitikkoja miellyttäisikään.

Tehdäänkö perhevapaiden uudistus ennen kaikkea perhelähtöisesti, vai korostuvatko muut näkökulmat perheiden näkökulman kustannuksella? Pitäisikö vallan perheiden vapaista olla kodeissa vai komiteoissa?

Eduskuntavaaleissa jokainen voi ottaa tähän kantaa. Valitsen keskustalaisena perheiden puolen.


Tuija Leivo-Rintakorpi, Veteli Äiti, eduskuntavaaliehdokas

2 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page