Erityisesti ikäihmisillä on huoli palveluiden karkaamisesta nettiin. Viimeksi eilen vaalikentillä sain huolestuneelta rouvalta palautetta aiheesta. Hän oli avustanut liikuntarajoitteista vanhusta pankkiasinoinnissa. Asiointimatkan toimittamiseen meni toista tuntia itse konttorissa, jossa oli pitkät jonot ja siihen päälle vielä tunnin ajomatkat suuntiinsa.
Mielestäni julkisen vallan ja liike-elämän tulee ottaa suurempi vastuu heistä, joilla ei ole mahdollisuuta syystä taikka toisesta käyttää nettipalveluja asioidensa hoitamiseen. Heitähän on tässä yhteiskunnanssa noin puolimiljonaa.
Tulevalla vaalikaudella eduskunnan tulee ensitöikseen ehdottomasti ottaa kantaa miten turvataan mm. pankkipalvelujen saataavuus.
Ihmisellä tulee olla oikeus hoitaa omat raha-asiansa itsenäisesti myös iän karttuessa.
Kommentare