top of page

Suomi elää ja hengittää digiarjessa


Näissä aluevaaleissa päätetään myös hyvinvointialueemme digiarjen suunta. Onko meillä tahtotilaa hyödyntää digipalveluita ja terveysteknologiaa ihmisten hyvinvoinniksi ja elämänlaadun parantamiseksi?


Mikäli tulen valituksi hyvinvointialueen valtuutetuksi jatkaisin samaa tuttua digi- ja teknologiamyönteistä linjaa päättäjänä kuin edellisellä valtuustokaudella Soiten hallituksessa.


Meillä on otettu Soiten digiohjelman mukaisia askelia käyttöön. Esimerkiksi sepelvaltimotautipotilaan digihoitopolulla potilas ilmoittaa verenpaineen ja pulssin seurantatiedot ammattilaiselle. Potilas voi lähettää itseään askarruttavissa kysymyksiä viestiä, joihin lääkäri tai hoitaja vastaa. Digihoitopolun kautta potilas saa tiedon, milloin pitää mennä verikokeisiin, sydänhoitajan vastaanotolle ja milloin hän saa vastaukset tuloksista. Potilas saa tarvittaessa kutsun hoitajalle tai lääkärille. (soite.fi)


Digihoitopolkua voidaan hyödyntää myös sosiaalipuolella. Tilanne, jossa perheeseen syntyy vammainen lapsi. Perheellä on edessä sata ja tuhat mieltä askarruttavaa kysymystä. Digihoitopolulla voidaan vastata moniin perhettä askarruttaviin kysymyksiin ja käydä vuoropuhelua perheen kanssa. Ei kiireellisissä asioissa.


Toinen esimerkki päihderiippuvuus. Sairauteen pitää saada apua oikea-aikaisesti.

Ihmisellä voi tulla se yksi momentum-hetki, jolloin hän omatoimisesti hakee apua päihderiippuvuuteen. Ensikontakti chatin tai puhelimen kautta ja sen jälkeen ohjaus päivystävälle ammattilaiselle videovastaanottoon. Oikealla hetkellä hoitopolulle, kun apua haetaan.


Digitukea tarvitsevat toki muutkin ryhmät kuin seniorit. Meillä on joukko erityisryhmiä ja heidän digituen tarpeena ovat erilaiset.


Nuoret, diginatiivit, tarvitsevat digitukea käyttäessään julkishallinnon sähköisiä asiointipalveluja. Heidän tuen tarpeensa liittyvät asiasisältöön ei niinkään laitteiden ja sovellusten käyttöön. Keski-Pohjanmaalla kansalaisen digituki ei lähtenyt lentoon erillisestä hankerahoituksesta huolimatta.


Näen, että tulevan hyvinvointialueen pitää rohkeasti ottaa digituen koordinoiva rooli maakunnassamme. Luonnollisesti Soitella on aktiivinen vuorovaikutus ikäihmisiin. Sote-keskuksissa voidaan antaa tuen tarvitsijoille lähiopastusta niin laitteiden kuin sovellusten käytöstä.


Digi kuuluu kaikille.


Tuija Leivo-Rintakorpi

aluevaaliehdokas (kesk.) Veteli

valtuuston varapj, maakuntahallituksen jäsen, pelastuslautakunnan jäsen, Suomen Keskustanaisten valtuuston jäsen



https://www.perhonjokilaakso.fi/uutinen/630283 (11.1.2022 ja paperiversiossa 13.1.2022)


9 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page