top of page
Writer's pictureTuija Leivo-Rintakorpi

Silmiä avaava kierros maakunnassa


Kuva Lepolasta.

Olin eilen mukana Soiten hallituksen kanssa tutustumiskierroksella Kokkolan ja Kruunupyyn Sote-palvelujen äärellä. Kierros oli kaiken kaikkiaan silmiä avaava. Hyvä nähdä paikkoja ja kuulla ihmisten mielipiteitä. Ymmärrettävää, että keskustelut jäävät pikavisiiteillä hyvin pintapuolisiksi. Vanhukset, joiden kanssa ehdin muutaman sanan vaihtaa, olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun. Kokkolan Kuusikodilla eräs asukas kertoi, että saisi olla tarjolla enemmän laulua ja musiikkia. Liekkö hän tunnisti minut 😉 ja muisti, että olen aikoinaan luotsannut nuorten artistien Tzaah-laululeiriä, joiden osallistujat esiintyivät useampana vuonna Kokkolan Venetsialaisissa.


Mielestäni huolestuttava huomio oli, ettei vanhustenhoivakodeissa työskentele enää palkollisia virkeohjaajia. Jokaisessa hoivakodissa oltiin kiitollisia suurelle vapaaehtoisten joukolle. Järjestöt, yhdistykset, koulut jne., jotka pääsevät silloin tällöin ilostuttamaan vanhuksia paikanpäälle, he ovat todellakin tervetulleita.


Positiivista oli kuulla, että hoivakotien työntekijät olivat erittäin motivoituneita työhönsä. Kohteissa, joissa ehdimme vierailla työntekijöiden sairauspoissaolot, olivat reilusti alle Soiten tavoitearvojen (alle 12 pv/hlö/vuosi).


Kierroksen päätteeksi pidettiin hallituksen kokous, johon osallistuin Vetelin kunnan edustajan varajäsenen roolissa läsnäolo- ja puheoikeudella. Kahden tunnin kokous venyi neljään tuntiin. Vastuullisten päättäjien ikävin tehtävä on karsia entisestään menoja. Kestämättömät kuntataloudet. Viime keväänä uutisoitiin noin 14 milj. säästötarpeista ( https://yle.fi/uutiset/3-10745367). Valitettavasti tilanne ei ole sen suhteen kohentunut.

Tänään onkin jo uutisoitu paikallisessa mediassa Soiten toimitusjohtajan suulla säästöistä. Kohteina ovat vanhusten hoitopaikkojen (osa) ulkoistaminen koko maakunnassa ja ylipäätänsä tiheän Soiten palveluverkoston tiivistäminen Kokkolan ja Kruunupyyn alueella. Noin 14 miljoonan säästötavoitteet vaativat isoja rakenteellisia muutoksia.


Seuraavaan Soiten hallituksen kokoukseen virkamiehet tuovat tarkemmat laskelmat ja suunnitelmat säästöistä. Mielestäni tärkeintä on löytää ratkaisuja, jotka ovat siedettäviä kaikille maakunnan ihmisille. Päätökset eivät saisi johtaa ihmisten eriarvoistamiseen asuinpaikkansa vuoksi. Kunnat vastaavat viimekädessä Sote-palvelujen lakisääteisistä tehtävistä, kunnes toisin laissa säädetään.


Tuija Leivo-Rintakorpi, Vetelin valtuutettu ja Soiten hallituksen varajäsen

Pysy kanavalla.

31 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page