Eilisellä vaalikiertueella Lohtajalla halusin nimenomaan muistuttaa ihmisiä tästä päivästä maaliskuun 19. päivästä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Miksi olen ehdokkaana? Naiset ja heidän tulevaisuus tässä yhteiskunnassa. Keskustanaiset pyysivät minua ehdokkaaksi toistamiseen. Minna Canthin ajatukset pysäyttävät yhä: ”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys”
Mielestäni seuraavassa Suomen hallitusohjelmassa pitää näkyä vahvasti tyttöjen kannustaminen teknologian pariin. Suomi tarvitsee menestyäkseen myös naisten vahvan osaamisen teknologian käyttöön.
Merkityksellinen koulutus ja työ avaavat polkuja yhteiseen menestykseen. Työelämän ja koulutusalavalintojen sukupuolten mukainen eriytyminen on Suomessa hämmästyttävän jyrkkä.
Vuonna 2019 tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen (ICT) yliopistotutkinnon suorittaneista naisia oli 23 %. Sama trendi on nähtävissä ammattikorkeakoulun puolella. (thl.fi)
Eriytyminen pitää yllä ahtaita sukupuolistereotypioita, estää osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen, vaikuttaa haitallisesti työmarkkinoiden toimintaan, heijastuu myös palkkaeroihin ja sitä kautta eläkkeisiin. Naisten eläkeköyhyys on jo nyt iso ongelma ja sitä se on jatkossakin. Asioille on tehtävä jotain.
Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala ja siellä kehitetään jatkuvasti uutta. Onkin laskettu, että kymmenen vuoden kuluessa alalle tarvitaan 130 000 uutta työntekijää. Alalle haetaan erilaisista taustoista tulevia ongelmanratkaisijoita, joilla on halu oppia jatkuvasti uutta. (teknologiateollisuus.fi)
Miltä sinusta tuntuisi olla osa porukkaa, joka löytää tehokkaan tavan puhdistaa muoviroskat maailman meristä? Tai keksii keinon turvata keskoslasten elämän alkutaipaletta tekoälyn avulla? Tai ehkä olet hyvishakkereiden joukossa suojelemassa meitä kyberhyökkäyksiltä? Teknologia-alalla kehitetään jatkuvasti uutta. (teknologiateollisuus.fi)
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa ja muutoksen vauhti vain kiihtyy. Tulevaisuuden taidot alalla kuin alalla, jatkuvan oppimisen taidot ja digitalisaation taidot ovat tulevien vuosien kärkiosaamisia.
Toivon luonti on tärkeä asia. Päättäjien tehtävä on auttaa nuoria rakentamaan nykyistä parempi maailma. Nykynuorista suurin osa tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. Tekoäly, robotiikka, virtualisointi ja muut kestävän kehityksen ongelmat muuttavat työelämää.
Minua voit äänestää numerolla 68. Asennetta ja rohkeutta katsoa Eteenpäin!
Tuija Leivo-Rintakorpi
tietokonetekniikan insinööri, FM (tietotekniikka), erityisasiantuntija (johdan ict-projektia)
Comments